torstai 17. toukokuuta 2018

Ketä kuolema koskettaa?


Kuolema ei koske minua, vaan muita. Näin sanoi Martin Heidegger, ja se on ihan totta. Kukapa meistä osaisi ajatella realistisesti omaa kuolemaansa? Elämä näyttää vain jatkuvan. Vaikka tiedän, että kuoleminen on sataprosenttista, se koskee aina jotakin muuta.


Kuolemaa on yleensä liian aikaista ajatella: nyt ei ehdi, kun täytyy elää. Hyvä niin. Silloinkin, kun kuolema tuntuu jo kolkuttelevan ovelle, haluamme pitkittää elämäämme, jos se suinkin on mahdollista. Tietomme rajoittuu tähän elämään, ja muutos on aina pelottava. Vain tuska saa kaipaamaan pois.


Jotkut tiedeuskovaiset tietävät, että elämä päättyy kuolemaan, vaikka he eivät ole koskaan kuolleet. Hyvä niin, mutta en silti ymmärrä, miksi he kutsuvat itseään skeptikoiksi.

Jotkut jumalauskovaiset tietävät, että elämä alkaa kuoleman jälkeen. Jumala palkitsee uskolliset ja herättää heidät kuolleista. He saavat ikuisen elämän. Hyvä niin, mutta en ole koskaan ihan ymmärtänyt, miksi haluaisin elää ikuisesti. 

Minä kuulun niihin, joilla ei ole aavistustakaan. Ehkä kuolemaa ei tarvitsekaan ajatella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja