Lemmikkejä ja villieläimiä

Jokin vuosi sitten luin erään korkeasti oppineen henkilön artikkelin, jossa hän yritti todistaa, että eläimillä ei ole tietoisuutta. Ne – mukaan lukien kädelliset – poikkeavat tässä suhteessa ratkaisevasti ihmisestä. En tiedä, miksi hän koki tärkeäksi todistella eläimen ja ihmisen eroja, mutta artikkeliin vastannut eläintieteilijä, myöskin korkeasti koulutettu, tyrmäsi tämän tyyppisen argumentaation vanhentuneena ja pölyttyneenä. Jos sinulla joskus on ollut koira ja olet avannut keittiön kaapin antaaksesi sille namin, tiedät, että koiran muisti toimii vastakin, kun kaapin ovi avataan. Muistaminen ei ymmärtääkseni ole refleksiivistä tai vaistonvaraista toimintaa.

Ihmisen suhde lemmikkeihin on ainutlaatuinen. Jotkut eläinaktivistit arvostelevat lemmikkien pitämistä; eläinhän on koko elämänsä vankina. Kesytetty eläin ei kuitenkaan selviä hyvin luonnossa (kaupunkien kaduista puhumattakaan), jossa se on sitä paitsi alttiina kaikenlaisille vaaroille, ei vähiten ihmisen taholta. Suhteemme luonnon eläimiin on toisenlainen. Itse ruokin talvella lintuja ja oravia, mutta en yritä kesyttää niitä, koska en voi olla varma, minkälainen ihminen ja missä tarkoituksessa käyttää hyväkseen syntynyttä luottamusta tulevaisuudessa. Ihailemme kauniita kuvia luonnoneläimistä, mutta liian lähellä ollut kuvaaja voi myös toimia eläinten vahingoksi: emo saattaa esimerkiksi hylätä ihmiseltä tuoksuvat jälkeläisensä. 

Joskus harvoin villieläimenkin kesyttäminen saattaa olla perusteltua. Vaikea on suhtautua tuomitsevasti Juuso-karhun elämään Kuusamon suurpetokeskuksessa. Ammutun emon pentu ei varmasti olisi selvinnyt omin päin. On hellyttävää katsella videota, jossa Juuso ja sen veli rientävät kasvatti-isänsä syliin aivan kuin koiranpennut. 

Kädelliset ovat aivan oma lukunsa, kun puhutaan ihmisen ja eläimen eroista. Jotkut teistä ovat varmasti nähneet televisiossa esitetyn dokumentin Kokosta, joka oppi viittomakielen. Tutkijat ovat erimielisiä siitä, voiko Kokon käyttämää kieltä kutsua kieleksi vai onko Koko vain oppinut antamaan vastauksia, joita ihmiset siltä odottavat. Joka tapauksessa Koko vaikutti sangen inhimilliseltä: tuskinpa monellakaan apinalla on lemmikkikissaa. Kokon toteutumatta jäänyt unelma äitiydestä tuntui kovin riipaisevalta. Kokon tutkija ja äiti ei ollut varma, olisiko hän enää nykyisen eläinkäsityksemme vallitessa ottanut gorillaa ja yrittänyt opettaa sitä. Ainakin tuo tutkimus on osoittanut, että gorillat ovat huomattavasti älykkäämpiä kuin aiemmin uskoimme. Ja paljon inhimillisempiä.

Televisiossa esitettiin hiljattain eläinohjelma, jota en pystynyt katsomaan. Kyseessä oli kidutettujen orankien kuntoutuskeskuksesta tehty dokumentti. Keskuksessa hoidettiin myös onnekkaasti pelastettua orankinaarasta, jota oli vuosien ajan pidetty seinään kahlittuna bordellissa. Aina en tiedä, kumpi minusta tuntuu inhimillisemmältä: eläin vai ihminen.