Ulkomaiset rescue-koirat aina vain ongelma

Ulkomailta Suomeen tuodut rescue-koirat ja varsinkin niihin liittyvät ongelmat kiinnostavat kovasti mediaa. Aiemmin koirien pelastamisesta varoittivat eläinlääkärit, joiden huolen voin ymmärtää sikäli, kun kyseessä on taudeista varoittelu. Tämähän kuuluu tietysti eläinlääkäreiden työnkuvaan. (Voit lukea tuoreen tiedotteen multiresistenteistä bakteereista ja epäillyistä rabiesrokotusväärennöksistä Kulkurit ry:n sivuilta https://kulkurit.fi/tiedote-21-6-2018-ajankohtaista-raivotautivasta-aineista-ja-esbl-bakteerista/.) Toinen rescue-koiria vastustava taho on koirien tuottajat eli kasvattajat, joiden etujen mukaista ei lisääntynyt koirien adoptointi tietenkään ole. Sen sijaan minun on vaikeampi ymmärtää sitä, että voivottelijoiden joukkoon ovat nyt liittyneet myös jotkut eläinsuojeluyhdistykset.

Ylen uutissivujen jutussa (16.6.) haastatellaan HESYn ja Kodinvaihtajien edustajia, joiden huolena on se, että ulkomaiset adoptiokoirat kilpailevat kotimaisten kodittomien koirien kanssa sijoituspaikoista. HESYn Espoon koiratalon edustajan mukaan rescue-koirien söpöt kuvat netissä houkuttelevat ihmiset harkitsemattomiin päätöksiin.

Eläinsuojeluyhdistys ei voi julkaista koirien kuvia, koska entiset omistajat saattaisivat kaivata koiriaan. En ole koskaan ihan ymmärtänyt tätä salaperäisyyttä, koska uskoakseni eläinrääkkääjälle koiraa ei tarvitse palauttaa. Joka tapauksessa huostaan otettujen koirien määrä on HESYn mukaan kasvussa. Kotia hakevat myös ne suomalaiset koirat, joiden omistajat eivät kykene tai halua pitää koiristaan enää huolta. Koiria tulee enemmän, kuin niitä pystytään sijoittamaan.

Ylen jutun toimittaja Jaana Hevonoja aloittaa jutun kuvailemalla, miten hellyyttäviä rescue-koirien kuvat saattavat olla. Sen jälkeen seuraa pitkät kuvaukset kaikista mahdollisista taudeista, loisista, väärennetyistä rokotusmerkinnöistä ja koirien käyttäytymisongelmista. Tuntuu siltä, että nämä ongelmat koskisivat kaikkia ulkomaisia adoptiokoiria. Ulkomailta adoptoitavissa olevia koiria vertaillaan kodittomiin suomalaiskoiriin, jotka ovat terveitä ja hyväkuntoisia. Artikkelissa annetaan ymmärtää, että suomalaiset tekevät tietämättömyydessään vääriä valintoja. 

Epäillyt rabiesrokotusväärennökset ovat viranomaisten tutkinnassa oleva asia. Nämä väärennökset eivät suinkaan koske kaikkia adoptiokoiria tai järjestöjä. Myöskään taudeilla ja multiresistenteillä bakteereilla ei pitäisi mustamaalata kaikkea adoptiotoimintaa. Eihän kaikkia ulkomailta matkustavia ihmisiäkään leimata tartunnan kantajiksi. Nämä uhat ovat kuitenkin otettava vakavasti, ja useat järjestöt tekevät jo nyt yhteistyötä viranomaisten kanssa ongelmien kartoittamiseksi ja ratkaisemiseksi.

Olen samaa mieltä siitä, että koiraa – suomalaista tai ulkomaalaista – ei koskaan pidä ottaa ilman tarkkaa harkintaa. Olisi hyvä, jos suomalaiset eläinsuojelujärjestötkin panostaisivat enemmän tiedotustoimintaan, jotta ihmiset, jotka eivät koirasta pysty huolehtimaan, eivät näitä myöskään ostaisi. Ulkomailta koiria välittävät järjestöt tekevät valistustyötä myös paikallisen väestön keskuudessa. Työsarka on kuitenkin laaja, ja kodittomien koirien lukumäärä valtava, joten pikaista helpotusta ongelmaan on tuskin odotettavissa. Vain pieni murto-osa näistä koirista pääsee edes koskaan adoptio-ohjelmaan, uudesta kodista puhumattakaan. 

Maailmassa on noin puoli miljardia koiraa. En tiedä, kuinka monta miljoonaa näistä on kodittomia, mutta todennäköisesti kymmeniä, ehkä satoja. Eurooppalaisia kodittomia koiriakin on miljoonittain. Suomeen tuodaan vuodessa noin 2000 adoptoitua koiraa. En millään usko, että suomalaisten eläinsuojelujärjestöjen hoteissa on näin paljon koiria. Joka tapauksessa HESYnkin olisi ehkä syytä panostaa enemmän avoimuuteen ja mainostaa toimintaansa. 

Uskon ja toivon, että sekä suomalaisille että ulkomaalaisille kodittomille eläimille voidaan järjestää kodit. En käsitä, miksi nämä kaksi heikossa asemassa olevaa eläinryhmää pitää asettaa vastakkain. Asetelma on sama kuin pakolaisten suhteen: auttakaa ensin suomalaisia köyhiä ja sitten vasta hädässä olevia ulkomaalaisia. Sääli ei suinkaan ole huono syy kodittoman koiran pelastamiseen. Siitähän kai eläinsuojelussa yleensäkin on kysymys. On kuitenkin tärkeää punnita omat resurssinsa ja käyttää järkeään lopullisen päätöksen tekemiseen.