tiistai 9. lokakuuta 2018

Hyviä uutisia


Kiva kun voi vaihteeksi kertoa hyviäkin uutisia. Tässäkin blogissa mainostamani Jantunen sai siis pysyvän kodin Suomesta. Näin Jantusesta videon päivälenkillään: ei olisi uskonut, että tämä tarhan kuvassa vanhalta näyttänyt koira juoksenteli tuhatta ja sataa kilpaa toisten koirien kanssa. Omistajan mukaan Jantunen on sisäsiisti ja kulkee kauniisti hihnassa. Sillä on siis ollut ennen perhe, joka on sen hylännyt. Näinhän on useiden kodittomien koirien laita. Tänään herra Jantunen vaikuttaa erittäin onnelliselta. 

Toinenkin mainostamani koira Zulu on saanut kodin Suomesta. Ei siis enää kylmiä pakkasöitä ulkona Zululle. Lämpimät kiitokset minunkin puolestani molempien koirien perheille! 

Onnellisia loppuja maailmasta löytyy niin kuin myös vastuullisia ja myötätuntoisia ihmisiä, jotka niitä tuottavat.  Suomessa toimii useita rescuekoiria välittäviä yhdistyksiä. Nyt ne ovat taas edenneet vastuullisuudessaan ja allekirjoittaneet yhteisen sopimuksen toimintansa tueksi. Voit lukea sen täältä:

https://kulkurit.fi/tiedote-3-10-2018-responsible-rescue-olemme-sitoutuneita-vastuulliseen-rescuetoimintaan/