”Vanhat täytyy käyttää loppuun”, oli veljelläni tapana kommentoida äitimme työntekoa, joka jatkui melkein kahdeksaan kymppiin.
On jo kulunut jonkin aikaa siitä, kun Jörn Donner käsitteli asemaansa vanhana ja sairaana Hesarin kolumnissaan. Monista syövistä selvinnyt Donner tuntui potevan huonoa omaatuntoa korkeasta iästään ja sairauksistaan. Hän tuntui myös pyytelevän anteeksi sitä, että aiheuttaa yhteiskunnalle niin paljon kustannuksia. Donnerilla oli kuitenkin valmiina hyvä perustelu olemassaolonsa oikeutukselle: hän kertoi jatkavansa edelleenkin aktiivista työntekoaan ja luetteli, kuinka tuottelias hän on ollut.
Onko
ikä, kunto vai elämänvaihe se, mikä määrittelee vanhuuden alkamisen, on
jokaisen päätettävissä. On tietysti tärkeää, miltä ihmisestä itsestään tuntuu. Puhun
vanhoista tai vanhuksista, koska en käsitä, mihin tarvitaan sellaisia eufemismeja
kuin ”seniori” tai ”ikääntynyt”. Onko vanhuudessa jotakin hävettävää? Oli aika,
jolloin vanhukset heitettiin rotkoon. Oli myös se aika, jolloin vanhoja pidettiin
viisaina, ja heiltä kysyttiin neuvoa tai heidän annettiin jopa tehdä yhteiskunnalliset
päätökset.
Nykyäänkin vanhemmilla ikäpolvilla on tärkeä rooli taloudessa, politiikassa
tai vaikkapa isovanhempina. Hyvän toimeentulon omaavat vanhat ovat myös
merkittävä kuluttajaryhmä, minkä mainostajatkin ovat havainneet.
Vanhat nähdään kuitenkin usein taakkana. Vanhusten takia pitää ylläpitää
ei-digitaalisia palveluja. Työssäkäyvien toimeentulo on uhattuna korkeiden
verojen ja eläkemaksujen takia. Tämän päivän nuoret maksavat vanhojen eläkkeet.
Vanhukset tietysti puolustautuvat kertomalla, kuinka he ovat omalla työllään rakentaneet
tämän hyvinvointiyhteiskunnan. Sillä, kyllä kai sitä vielä voidaan sellaiseksi
nimittää, vaikka haasteita riittää.
Vanhat kuormittavat valtion ja kuntien taloutta hoiva- ja sairauskustannuksillaan.
Uutiset muistuttavat meitä tämän tästä siitä, miten huonokuntoiset vanhukset
jäävät oman onnensa nojaan: Kotiavustaja oli hukannut avaimen, joten kukaan ei
moneen päivään voinut käydä tarkistamassa, oliko mummo vielä hengissä.
Dementikot karkailevat talvipakkasessa ilman päällysvaatteita kodeistaan, kun
varaa laitospaikkoihin ei ole. Vanhustenhoidon ulkoistamista tosin perustellaan
sillä, että vanhukset itse haluavat asua omissa kodeissaan niin kauan, kuin se
on mahdollista. Tämä onkin varmasti osin totta, mutta pääsääntöisesti on kyllä aika
yltiöoptimistista nähdä satavuotias aktiivisena, valintoja tekevänä
ikääntyneenä aikuisena.
Itse
en kuulu tuotteliaisiin vanhuksiin. Kävin aikani töissä ja maksoin veroni, niin
kuin useimmat tekevät. Minulla ei ole valitettavasti jälkikasvua, joten en voi
kunnostautua hyvänä isoäitinä. Tuskinpa pystyn edes jakamaan viisauksia
nuoremmille sukupolville. Perittävää ei juuri ole. Mitään näitä blogeja
suurempaa henkistä perintöäkään en valitettavasti tule jälkimaailmalle
jättämään.
En
tiedä, miksi vanhojen pitäisi oikeuttaa olemassaolonsa. Yhtä hyvin voisimme
kysyä, onko vauvoista hyötyä. Tämä hieman provokatorinen kysymys varmasti
kauhistuttaisi monia. Vauvat ovat arvo sinänsä, eivät vain elämän täyttymys
vanhemmilleen. Vauvoilla on tulevaisuus edessään. He rakentavat tulevaisuuden
maailman. He myös maksavat tulevaisuuden eläkkeet.
Ennen
kuin vauvasta tulee veronmaksaja, hän vaatii vielä paljon resursseja. Sitä
paitsi emme voi ennakolta tietää, tuleeko juuri tästä vauvasta
maailmanparantaja tai edes veronmaksaja. Yhtä hyvin hän voi aikuisena päätyä
kuormittamaan yhteiskuntaa monin eri tavoin. Vauvakin vanhenee. Tänään syntynyt
tyttövauva elää keskimäärin 84,1 vuotta. Maailmaan syntyy myös paljon enemmän
vauvoja, kuin maapallo pystyy kantamaan.
Emme
esitä kysymystä vauvojen synnyttämisen oikeudesta, koska se olisi, paitsi
epäoikeudenmukainen, myös absurdi. Puhumme ihmisyydestä, ihmisarvosta, emme
taloudellisesta tai muusta hyödystä. Tässä yhteiskunnassa katsomme, että
ihmisellä on arvo. Se koskee kaikkia, niin vauvoja kuin vanhuksiakin. Mikäli
irtisanoudumme tästä perusarvosta, huomaamme pian olevamme liukkaalla rinteellä,
josta voi luisua rotkoon.
Syntyä,
vanheta, kuolla. Kukin teemme nämä omassa tahdissamme. Kysymys hyödystä on
turha.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentteja