Mihin vanhoja tarvitaan?

”Vanhat täytyy käyttää loppuun”, oli veljelläni tapana kommentoida äitimme työntekoa, joka jatkui melkein kahdeksaan kymppiin. 

On jo kulunut jonkin aikaa siitä, kun Jörn Donner käsitteli asemaansa vanhana ja sairaana Hesarin kolumnissaan. Monista syövistä selvinnyt Donner tuntui potevan huonoa omaatuntoa korkeasta iästään ja sairauksistaan. Hän tuntui myös pyytelevän anteeksi sitä, että aiheuttaa yhteiskunnalle niin paljon kustannuksia. Donnerilla oli kuitenkin valmiina hyvä perustelu olemassaolonsa oikeutukselle: hän kertoi jatkavansa edelleenkin aktiivista työntekoaan ja luetteli, kuinka tuottelias hän on ollut. 

Onko ikä, kunto vai elämänvaihe se, mikä määrittelee vanhuuden alkamisen, on jokaisen päätettävissä. On tietysti tärkeää, miltä ihmisestä itsestään tuntuu. Puhun vanhoista tai vanhuksista, koska en käsitä, mihin tarvitaan sellaisia eufemismeja kuin ”seniori” tai ”ikääntynyt”. Onko vanhuudessa jotakin hävettävää? Oli aika, jolloin vanhukset heitettiin rotkoon. Oli myös se aika, jolloin vanhoja pidettiin viisaina, ja heiltä kysyttiin neuvoa tai heidän annettiin jopa tehdä yhteiskunnalliset päätökset. 

Nykyäänkin vanhemmilla ikäpolvilla on tärkeä rooli taloudessa, politiikassa tai vaikkapa isovanhempina. Hyvän toimeentulon omaavat vanhat ovat myös merkittävä kuluttajaryhmä, minkä mainostajatkin ovat havainneet. 

Vanhat nähdään kuitenkin usein taakkana. Vanhusten takia pitää ylläpitää ei-digitaalisia palveluja. Työssäkäyvien toimeentulo on uhattuna korkeiden verojen ja eläkemaksujen takia. Tämän päivän nuoret maksavat vanhojen eläkkeet. Vanhukset tietysti puolustautuvat kertomalla, kuinka he ovat omalla työllään rakentaneet tämän hyvinvointiyhteiskunnan. Sillä, kyllä kai sitä vielä voidaan sellaiseksi nimittää, vaikka haasteita riittää.

Vanhat kuormittavat valtion ja kuntien taloutta hoiva- ja sairauskustannuksillaan. Uutiset muistuttavat meitä tämän tästä siitä, miten huonokuntoiset vanhukset jäävät oman onnensa nojaan: Kotiavustaja oli hukannut avaimen, joten kukaan ei moneen päivään voinut käydä tarkistamassa, oliko mummo vielä hengissä. Dementikot karkailevat talvipakkasessa ilman päällysvaatteita kodeistaan, kun varaa laitospaikkoihin ei ole. Vanhustenhoidon ulkoistamista tosin perustellaan sillä, että vanhukset itse haluavat asua omissa kodeissaan niin kauan, kuin se on mahdollista. Tämä onkin varmasti osin totta, mutta pääsääntöisesti on kyllä aika yltiöoptimistista nähdä satavuotias aktiivisena, valintoja tekevänä ikääntyneenä aikuisena. 

Itse en kuulu tuotteliaisiin vanhuksiin. Kävin aikani töissä ja maksoin veroni, niin kuin useimmat tekevät. Minulla ei ole valitettavasti jälkikasvua, joten en voi kunnostautua hyvänä isoäitinä. Tuskinpa pystyn edes jakamaan viisauksia nuoremmille sukupolville. Perittävää ei juuri ole. Mitään näitä blogeja suurempaa henkistä perintöäkään en valitettavasti tule jälkimaailmalle jättämään. 

En tiedä, miksi vanhojen pitäisi oikeuttaa olemassaolonsa. Yhtä hyvin voisimme kysyä, onko vauvoista hyötyä. Tämä hieman provokatorinen kysymys varmasti kauhistuttaisi monia. Vauvat ovat arvo sinänsä, eivät vain elämän täyttymys vanhemmilleen. Vauvoilla on tulevaisuus edessään. He rakentavat tulevaisuuden maailman. He myös maksavat tulevaisuuden eläkkeet. 

Ennen kuin vauvasta tulee veronmaksaja, hän vaatii vielä paljon resursseja. Sitä paitsi emme voi ennakolta tietää, tuleeko juuri tästä vauvasta maailmanparantaja tai edes veronmaksaja. Yhtä hyvin hän voi aikuisena päätyä kuormittamaan yhteiskuntaa monin eri tavoin. Vauvakin vanhenee. Tänään syntynyt tyttövauva elää keskimäärin 84,1 vuotta. Maailmaan syntyy myös paljon enemmän vauvoja, kuin maapallo pystyy kantamaan.

Emme esitä kysymystä vauvojen synnyttämisen oikeudesta, koska se olisi, paitsi epäoikeudenmukainen, myös absurdi. Puhumme ihmisyydestä, ihmisarvosta, emme taloudellisesta tai muusta hyödystä. Tässä yhteiskunnassa katsomme, että ihmisellä on arvo. Se koskee kaikkia, niin vauvoja kuin vanhuksiakin. Mikäli irtisanoudumme tästä perusarvosta, huomaamme pian olevamme liukkaalla rinteellä, josta voi luisua rotkoon. 

Syntyä, vanheta, kuolla. Kukin teemme nämä omassa tahdissamme. Kysymys hyödystä on turha.