Erilaisia eläimiä

Eräässä Facebookin koiraryhmässä heräteltiin taas kerran keskustelua siitä, miksi koiria inhimillistetään. Miksi koirilla on äippä tai iskä, vaikka ne eivät ole lapsia? Monia vastaajia kysymyksenasettelu suututti, ja he ihmettelivät, miten se voi häiritä ketään, millä nimellä he itseään koirille kutsuvat. Nämä kommentit ja vihanaamat saivat alkuperäisen kyselijän puolustuskannalle, ja hän turvautui vastausten parodiointiin sen sijaan, että olisi antautunut keskusteluun. Kukaan ei todennäköisesti siis muuttanut alkuperäistä mielipidettään. Näinhän somessa yleensä käykin.

 

Perimmältään kysymys on ihmisen ja eläimen eroista. Uskon, että jotkut ovat tosissaan huolissaan siitä, että emme arvosta tarpeeksi ihmistä, jos hylkäämme perinteisen jyrkän jaon eläimiin ja ihmisiin. Jotkut, varsinkin nuoret, äidit kokevat huvittavana tai suorastaan vääränä sen, että joku kutsuu itseään koiran äidiksi. Tämä on ymmärrettävää tilanteessa, jossa koko elämä mullistuu ja pyörii äiti-lapsi -suhteen ympärillä. Jotkut taas vetoavat koiran omaan etuun: ei ole oikein viedä eläimen elämää koirana kohtelemalla sitä ihmisenä.

Koira ei ole ihminen; tämän ymmärtämisen ei pitäisi tuottaa ongelmia. Sen sijaan voi olla vaikeampaa tottua ajatukseen, että sekä koira että ihminen ovat eläimiä, vaikka ovatkin eri lajeja. Ihmisellä ja koiralla on kummallakin oma lajityypillinen käyttäytyminen, mutta myös paljon yhteistä, niin kuin suuri määrä geenejä. Perustunteemmekin ovat aika lailla samanlaisia: koira tuntee vihaa ja rakkautta, se kadehtii ja suree siinä missä ihminenkin. Ihmisellä on käytössään kieli, jota hän käyttää myös tunteiden ilmaisemiseen. Koiran kannalta on samantekevää, mitä sanoja sille opetamme. Siispä valitsemme ne, jotka omat tunteemme parhaiten välittävät.