perjantai 15. helmikuuta 2019

Kaikkia puolueita ei eläinten asia kiinnosta yhtä paljon


Animalia ja Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto SEY ovat tehneet selvityksen eduskuntapuolueiden kannoista joihinkin keskeisiin eläinten hyvinvointia koskeviin kysymyksiin. Olin eilen läsnä selvityksen julkistamistilaisuudessa Kansalaisinfossa Pikkuparlamentissa. Kyselyyn vastasivat kaikki eduskuntapuolueet lukuun ottamatta sinisiä. Paikalle kantojaan selvittämään ei saapunut edustajaa RKP:stä. 

 

  Kuva: Vihreät - De Gröna.


Positiivista tuloksissa oli, että tukea eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi löytyy monista puolueista. Varsinkin kasvisruoan suosiminen saa paljon kannatusta. Niin ikään tuotantoeläinten häkkikieltoa tukee suurin osa puolueista. Eläinkokeettomat tutkimusmenetelmät ja eläinsuojelurikoksiin erikoistuneen poliisin toiminnan laajentaminen Helsingin ulkopuolelle saivat myös vihreää valoa. Sen sijaan turkistarhauksen lakkauttamista eivät useat puolueet kannattaneet. Täysin kielteisesti asiaan suhtautuvia ovat keskusta, perussuomalaiset, kristilliset ja ruotsalaiset. Kokoomus ja demaritkin suhtautuvat asiaan vain osittain myönteisesti. Keskustelussa kävi ilmi, että järjestöt eivät ole ajamassa välitöntä totaalikieltoa, vaan tarhauksesta luovuttaisiin asteittain, jolloin tarhureiden menetykset minimoitaisiin.


Eläinmyönteisimmiksi puolueiksi osoittautuivat vihreät ja vasemmisto. Käsittääkseni on aika loogista, että sosiaalista oikeudenmukaisuutta muutenkin korostavat puolueet suhtautuvat myös lajirajat ylittävään oikeudenmukaisuuteen positiivisesti.


Keskustalle ja RKP:lle tärkeää on varmasti eläinten hyödyntämiseen perustavien elinkeinonharjoittajien tukeminen, koska nämä ovat heidän äänestäjiään. Tilaisuudessa keskustan edustaja perustelikin tuttuun tapaan kantoja taloudellisilla seikoilla. Ruoan alhainen hinta pakottaa tuottajat eläinten maksimaaliseen hyödyntämiseen. Tuotantoeläimiä siis saa kohdella julmemmin kuin muita eläimiä; nämähän ovat kaupalle ja tuottajille pelkkää raaka-ainetta. Omasta mielestäni on järkyttävää, että kaupan vaatima porsaiden kivulias kastroiminen saa monien mielestä jatkua.  Luomun tukeminen sai tilaisuudessa kannatusta. Se olisikin yksi keino lievittää eläinten kärsimystä.


On huomattava, että myös puolueiden sisällä on eriäviä mielipiteitä. Kokoomusta tilaisuudessa edustanut Jaana Pelkonen oli eri linjoilla kuin puolueensa.  Hänen vastauksensa olisivat olleet myönteisiä kaikkiin eläinten asemaa parantaviin kysymyksiin. Paikalta puuttuikin edustaja, joka olisi voinut selittää kokoomuksen kantoja kyselyssä.


Nykyinen eduskunta on ollut aivan liian passiivinen eläinten suojelun edistämisessä. Riippumatta siitä, mitä puoletta vaaleissa aikoo äänestää, kannattaa ottaa selvää kunkin ehdokkaan eläinpoliittista kannoista. Tätä varten SEY ja Animalia avaavat maaliskuussa vaalikoneen.



Tässä linkki kyselyn tiivistelmään:                                  






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja