torstai 28. maaliskuuta 2019

Anna ääni eläimelle


Tiesitkö, että


  • ·         ihminen on hävittänyt 83% maapallon nisäkkäistä?


  • ·         valtaosa maailman eläimistä on ihmisen ruokkimiseen tarkoitettuja tuotantoeläimiä?


  • ·         lajien määrä vähenee huolestuttavasti, kun ihminen valtaa elinympäristöt ja tappaa eläimiä mm. muovijätteellä?


  • ·         useimmat eläimet kaloja myöten tuntevat kipua?


  • ·         valtaosa Suomenkin lehmistä viettää elämänsä parsinavetoissa, joissa ne eivät pysty edes kääntymään?


  • ·         emakot laitetaan yli kuukaudeksi makaamaan porsitushäkkiin, jossa ne eivät voi lainkaan liikkua?


  • ·         kananpojat kasvatetaan broilereiksi alustoilla, jossa ne eivät mahdu tekemään muuta kuin syömään?


  • ·         kettujen jalat ja lonkat vääntyvät, koska ne pakotetaan elämään verkkopohjaisissa häkeissä?


  • ·         porsaat kastroidaan ilman kivunlievitystä, jotta niiden liha ei maistuisi ”karjulta”?


  • ·         koe-eläimet ovat kokonaan eläinsuojelun ulkopuolella?


  • ·         Suomessa hylätään vuosittain 20 000 kissaa oman onnensa nojaan?


  • ·         maailmassa on 400 miljoonaa koiraa, joista suuri osa on kodittomia?


  • ·         ihminen jatkaa ylikulutuksellaan myös oman elinympäristönsä tuhoamista?



Jos olet huolestunut näistä tai vastaavista asioista, voit äänestää elämän puolesta. Jotta elämä maapallolla voisi jatkua ja oikeudenmukaisuus koskisi myös muita lajeja, kannattaa äänestää ehdokasta, joka puhuu eläinten puolesta. Animalian ja SEY:n (Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto) vaalikoneesta löydät näitä eläinten ystäviä eri puolueista.


http://elainpolitiikka.fi/vaalikone/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja